tilkkublokit ommeltu.

Tilkkutyö on nyt täydennys- ja yhdistelyvaiheessa. Sain kaikki neljästä pienemmästä blokista muodostuvat isommat blokit ommelluksi, mutta en silitetyksi.


Olisin halunnut silittää aina yhden jonollisen isompia blokkeja valmiiksi ja asetella muiden viereen design-lattialle tilkkupinnaksi ja katseltavaksi kokonaisuudeksi, mutta en voinut.


Kissan mielestä ikkunan ääressä oleva silityslauta oli oivallinen lepopaikka. Ehdottelin sille siirtymistä muualle, mutta se ei ollut kuulevinaankaan.

No ennen pitkää lepääminen riitti kissallekin, silityslauta vapautui, ja pääsin silittämään kokoamani isommat blokit:


Minulla oli aikaisemmin pienemmät blokit lähes satunnaisessa järjestyksessä lattialla. Kissa tykkäsi niistä, tai ainakin sen verran, että suostui lepäämään niiden äärellä:


Kiitos kaikille kommentoijille! Jokunen teistä harkitsee, josko itsekin kokeilisi tätä mallia. Seuraavassa postauksessani annan lyhyen ohjeen, miten yksi vinoraitablokki (siis yksi neljäsosa isommasta vinoneliöblokista) ommellaan senttimetrimittaisena. Tuumakoko-ohjehan löytyy Little Miss Shabbyn tekemästä tutoriaalista.

Quilt in Public –päivä on lauantaina 15.6.2013

Syyrinki tilkkuilee julkisesti QIP-päivänä 15.6.2013 klo 12-15 Helsingissä, Risto Rytin muistomerkin lähistöllä Hesperian puistikossa. Samaan aikaan Töölön Tilkkupaja Vänrikki Stoolin kadulla pitää avoimien ovien päivää.

Tule tapaamaan meitä syyrinkiläisiä!

Kommentit

Eija. sanoi…
Näyttää tosi kivalta. Kiitos, jos viitsit ohjeen senteille kirjoittaa. Minä, kun en osaa niillä tuumamitoilla mitään tehdä.
Tiinatei sanoi…
Näyttää ihan aikuisten oikeesti tosi hyvälle! Pitänee tämäkin laittaa kokeiltavien listalla! Kiitos kutsusta, olisi kiva tavata Riston luona, mutta matka on hiukkasen pitkä. Mukavaa QIP-päivää!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Peitosta on tulossa upea. Mitä aiot tehdä pienistä kolmioista, jotka leikataan pois? Tuota mallia kokeilen, kunhan vain ehdin. Kissalle terveisiä fanittajalta.
Unknown sanoi…
Kivasti "himmailee" noi värit tilkkutyössäsi. Ihana ja raikas!! Noi kissat, kissat...meillä on niitä kaksi ja aina ne työntyy ompeluksien päälle jos mahdollista. Täytyyhän se työ mennä aina tarkaastajan läpi!! Kunhan eivä merkkaa niitä :) :) Mulle on käynyt parikertaa niinkin.
Anita sanoi…
Tykkään tosi paljon tuosta mallista. Ihanasti olet saanut värit "liukumaan". Kaunis! Ja kissi on osallistunut hommaan asiaankuuluvasti :-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.