Wednesday, 29 February 2012

madan edelleen.

Viime postauksessa kerroin lähteneeni tekemään blokkikokeilua. Tunnustan, ettei blokki millään muotoa ole oma ideani, vaan löysin kuvioidean Stitching by Starlight -blogista. (Hmm, en enää pystynyt löytämään kopioimaani kuvaa tuolta, mutta esimerkiksi tässä blogissa on hyvä kuva "Garden Fence" -tilkkupinnasta.)

Idea on siis jonkun muun, mutta mitoitin palaset itse ja päättelin itse, miten ompelen blokin. Sen sijaan, että leikkaisin sopivat palat valmiiksi, minulla on vain keskipaloja leikattuina ja sen lisäksi vaaleita kapeita kaitaleita ja sinisiä leveitä kaitaleita.

Ehkä jotakuta kiinnostaa lukea, miten periaatteessa ompelen tämän blokin.

Ompelen ensin kapeat kaitaleet keskineliön ympärille. Sitten ompelen kapean kaitaleen kahden leveämmän kaitaleen väliin, siis niiden lyhyelle sivulle. Merkkaan keskineliön reunaan keskikohdan (teen siihen kynnellä taitteen) ja merkkaan samalla tavalla taittamalla ja kynnellä keskikohdan vaaleaan kaitaleeseen, joka on leveiden sinisten välissä. Sitten kohdistan ne ja ompelen yhteen.

Tasoitan sen jälkeen reunat. Ei tarvitse juuri ollenkaan mitata.

Projekti etenee taas äärimmäisen hitaasti, sillä minulla on monenlaista muuta tekemistä juuri nyt. Olen sentään saanut ensimmäisen blokin valmiiksi:


Ja kaksi seuraavaa blokkia on jo aloitettu, kuten kuvasta myös näkyy. Tästä ei varmasti tule ”nopeasti valmistuva” tilkkupinta.

Kaikki muukin mataa ja on hidasta. Hohhoijaa, olen tehnyt melkein negatiivisen ennätyksen tässä kuussa, sillä olen saanut aikaiseksi vain kymmenen postausta. Viimeksi tein näin vähän julkistusta viime vuoden heinäkuussa, ja se oli lomakuukausi! Voi minua!

Palkittu olo

Huomasin Tiinatein Tilkkutie-blogista, että hän oli suonut minulle ”Liebster blog” –tunnustuksen. En mitenkään ehdi jakaa tunnustuksia edelleen juuri nyt, mutta kiitän saamastani palkinnosta! Kiva, jos kirjoituksistani ja kuvistani on jollekin muulle ollut oppia tai innoitusta!

Sunday, 26 February 2012

blokkikokeilu.

Tekaisin tänään toisen musta-valkoisen siksak-kuvioisen tilkkupinnan eli voisin nyt tikata pinnat ja alkaa koota niistä laukkua. Liian järkevää ja säntillistä!

Sen sijaan päätin kokeilla yhtä blokki-ideaa. Siltä varalta, että blokki vaikuttaisi hyvältä, noukin esiin sinisiä ja vihreitä kankaita sekä vaaleat välikaitalekankaat:


Blokki ei ole vielä valmis, mutta tässä on sen alku:


Jos blokki näyttää hauskalta, teen näitä lisää ja kokoan uuden tilkkupeiton. Ehkä Sisko kelpuuttaa tämän Keisarinna Ramandu –tilkkupeitteen tilalle, vaikkei tästä tule ollenkaan saman näköinen.

Ideana olisi, että keskineliöt olisivat vihreäsävyisiä (tai kankaita, jotka olen nimittänyt vihreäsävyisiksi) ja reuna-alueet sinisävyisiä. Ja ehkä joissain blokeissa myös päinvastoin.

Olen myös aprikoinut, pitäisikö ottaa seuraava keskeneräinen työ käsittelyyn ja ruveta työstämään sitä, jotta maaliskuussakin minulla olisi jotain valmista tyyliin Maikin tilkkujen ”Jotain valmiiksi joka kuukausi –hössötys”.

Saturday, 25 February 2012

kirjava, musta-valkoinen ja punainen.

Vietin viikko sitten perheen kanssa pitkän viikonlopun mökillä ja olin toiveikkaana/epätoivoisena pakannut mukaani käsinompelutarvikkeita. Otin esiin vihkoon piirtämäni kaavan ja kokeilin, saisinko toteutetuksi kuvion paper-piecing-tekniikalla. Onnistuihan se jotenkin:


Saattaa olla, että kärsivällisyyteni kestäisi toteuttaa toisen tällaisen, mutta ei juuri useampaa. Puuha vei tovin jos toisenkin, ja lopullinen tuotos on kuitukangaspohjan takia jäykähkö. Voin käyttää tilkun ehkä johonkin laukkuun tai pussukkaan.

Minulla oli mökillä mukana pieni pussillinen kaikenlaisia tilkkuja ja ylijäämäpaloja. Valitsin niistä kankaat tosi fiilispohjalta, ja totta kai valitsin yhden kuviokankaan niin, ettei mukana olleista paloista saanut koko kuviojuoksua. Jouduin keksimään toisen kankaan, josta tein puuttuvan yhden kolmiokuvion. Höh.

Ennen lähtöä viikonloppukeikalle olin saanut ommelluksi kokoon musta-valkosävyisen siksak-kuvioisen tilkkupinnan. Siitä tuli siisti ja ehkä kivakin, jos tällaisista väreistä tykkää:


Mikä parasta, tilkkupinnasta tuli juuri sopivan kokoinen, että pystyn ompelemaan siitä etu- tai takakappaleen kunnon kokoiseen vetoketjulaukkuun. No, tietysti tässä on ommeltava vielä toinenkin kappale. En tehnyt näitä kahta kappaletta samalla kertaa, kun en tiennyt, olisiko lopputulos oikean kokoinen.

Etsintä on päättynyt

Olen etsinyt itselleni punaista hametta yli vuoden ajan. Olen tarkistanut joka vaatekauppakäynnillä, olisiko punaisia hameita tarjolla, ja jos on ollut, olisiko väri ja malli sopiva. Tähän asti olen vetänyt täydellistä vesiperää. Olen joutunut tarkastelemaan ehkä kuutta hametta lähemmin eikä yhdessäkään ole ollut mitään hyvää.

Olin lähes epätoivoinen, mutta toisaalta, miten epätoivoinen sitä nyt voi olla, ellei omista punaista hametta? Niin epätoivoinen en ainakaan ollut, että olisin liikahtanut kaavojen ja kankaiden pariin. Ehei! Pystyn kyllä ompelemaan hameen, mutta ompelen jotain muuta paljon mieluummin!

Vaan eilen tärppäsi. Löysin punaisen hameen, joka täyttää kaikki vaatimukset, paitsi yhtä. Hame ei ole yksivärinen.


Voisi sanoa, että hame on aika kaukana yksivärisestä, vai mitä?

Tuesday, 14 February 2012

helmikuun valmis: tilkkupeite.

Ompelin Maikin tilkkujen “Jotain valmiiksi joka kuukausi –hössötyksen” puitteissa helmikuun valmiiksi tilkkupeitteen, tai torkkupeiton tilkuista.


Peitteen nimi on ”Keisarinna Ramandu”. Keisarinna-osuus johtuu peiton kiinalaismaisesta värityksestä (yksi nimivaihtoehdoista olikin ”Kiinan keisari”) ja Ramandu-nimi tulee vastikään Tyttären kanssa katsotusta elokuvasta ”Prinssi Kaspianin matka maan ääriin”. Ajattelimme, että nimi voisi liittyä johonkin ajankohtaiseen.

Peitto on kooltaan noin 140cm x 205cm.

Ompelin peiton keskiosan tilkkupinnan jo pääsiäisenä eli huhtikuun lopulla 2011 ja nimesin sen voitonriemuisena jo ”nopeasti valmistuneeksi”. HAH! Tilkkupinta virui ensin tuolin selkänojalla pari kuukautta, kunnes sain kootuksi siihen punaisen ohuen kehyksen ja mustan, leveämmän kehyksen kesäkuussa 2011.

Peitto oli minulla harsittunakin jo elokuussa 2011 ja syyskuussa olin tehnyt siihen tikkauksia. Tikkaamiseen käytin lopulta monta tuntia: uloimman kehyksen kohtisuorat tikkaukset olivat to-del-la hitaat tehdä.


Lupailin peitettä Siskolle, mutta annan sen kuitenkin Tyttärelle, joka ei yleensä ole välittänyt kokoamistani peitteistä. Hän ei esimerkiksi pitänyt peitosta, jonka tein varta vasten hänelle!

Pahoittelut Siskolle, mutta hei, voin tehdä hänelle toisen peiton – ehkä aavistuksen nopeammin valmistuvan. Minulla on jo idea tilkkupintaa varten, mutta siitä lisää myöhemmin.


Peitteessä on paljon erilaisia, kirjavia tilkkuja. Silti se ei ole hallitsemattoman kirjava. Mielenkiintoista!


Taiteltuna peitto näyttää napakalta.

Valmiina näyttelyyn

Helsingin tilkkukilta Syyringin Lapsettaa-tilkkutyönäyttely avautuu parin viikon päästä, 2.3.2012. Valmistin eilen ”Lumen 22 nimeä” –nukenpeittoon ja ”Pehmeää ja possunpunaa” –vauvanpeittoon ripustuskujat. Nukenpeiton ripustuskuja oli nopea ommella, koska peitto on niin pieni:


Toivottavasti Tilkunviilaajan kaverit käyvät näyttelyssämme Kustaankartanon vanhustenkeskuksen ravintolassa ja siellä kirjoittavat huomioitaan vieraskirjaan sekä äänestävät mieluisinta tilkkutyötä! Kaikki työt ovat uusia, tätä näyttelyä varten tehtyjä.

Mustanpuhuvaa

Pidän värikkäästä, joten on kummallista työskennellä musta-valkoisen parissa. Aika vierasta minulle! Mutta olen onnistunut kokoamaan tällaisen pinnan ompelemista vailla valmiiksi:


Olen hyvin kiinnostunut näkemään, minkä kokoinen tästä pinnasta tulee, kun saan sen ommelluksi!

Monday, 13 February 2012

helmikuun kalenterikuva.

Olin aivan unohtaa! Vaihdoin työhuoneessa kalenterin näyttämään helmikuun kuvaa jo viime viikolla, mutta blogini kalenterikuva tulee tosi myöhässä.


Valitsin "Vähän karrella" -tilkkutyön kuvan Tilkunviilaajan vuosikalenteriin helmikuun kohdalle, koska siinä on sydän. Helmikuussahan on ystävänpäivä. Huomenna!

Huomisen varalle: hyvää ystävänpäivää, hyvät blogini lukijat!

Sunday, 12 February 2012

kanttausta.

Vielä kerran kiitokset lukuisista kanttausmielipiteistä, joita sain edelliseen postaukseeni kommentteina! Punainen yksivärinen oli kommentoijien keskuudessa suosittu, ja Tytär suhtautui siihen kovin palavasti. Siksi valitsin lopulta sen vaihtoehdon.

Leikkasin 6cm leveää täysvinoa kaitaletta kahdesta vähän eri sävyisestä punaisesta kankaasta, ompelin pötköksi eri sävyjä vaihdellen ja silitin kaitaleen kaksin kerroin.

Sitten tikattu peite piti tasoittaa. Minulla on mittaamiseen ja suoristamiseen aivan säälittävät työkalut: 150-senttinen mittanauha, liitukynä, leikkausalusta ja –viivain, pyöröleikkuri sekä lattia. Olen haaveillut laserviivaimesta, jolla saa vaakasuoran valoviivan seinälle, mutten ole ostanut sellaista. Silloinhan minulla pitäisi olla seinä, jolle ripustaisin tilkkutyön. Sellaista ei ole enkä pysty sellaista järjestämäänkään. Laserviiva jää siis haaveilun asteelle ja pitäydyn säälittävissä työkaluissani.

Peite hetki ennen reunojen suoristamista. Vasemmassa reunassa näkyvät mustat huitulat ovat peitteen alla olevan maton hapsuja.


Vielä kuva peitteen kääntöpuolesta, joka ei millään muotoa ole ihana. Enemmänkin se on tyyliä "kunhan on jotain kangasta".


Säälittävät työkalut tai ei, reunat tulivat suoriksi. Ompelin kaksinkertaisen vinokaitaleen peitteen oikealle puolelle, risareuna peiton reunan kanssa tasan. Ompelin tavallisen paininjalan päästä reunasta.

Käännän kaitaleen taitetun reunan nurjalle ja kiinnitän ommelviivaan käsin ompelemalla. Hidasta. Työlästä. Mutta siistiä jälkeä tulee:


Peite on melko pian valmis. Siitä tulee helmikuun valmis ”Jotain valmiiksi joka kuukausi –hössötykseen”.

Siksak-tilkkuja

Kiinnostuin kokeilemaan siksak-kuviota ilman kolmoiden leikkaamista/ompelemista. Ompelin 5cm leveät kaitaleet yhteen, mittasin syntyneen kokonaisuuden leveyden ja leikkasin neliöiksi.


Tai tarkoitus oli. Kiitos TYPERÄN neliöviivaimeni ÄLYTTÖMIEN numeromerkintöjen, sain leikatuksi viisi ( ! ) neliötä ja loput 12kpl leikkasin sentin liian kapeiksi. Numerot kulkevat viivaimen reunassa kahteen suuntaan ja katsoin merkintää väärältä asteikolta. En tehnyt tätä virhettä ensimmäistä kertaa. Syy on silti neliöviivaimessa.

Syytän typerää viivainta! Olin sille aivan raivoissani eilen huomattuani virheen. Numeroasteikon typeryyden lisäksi siinä on toinenkin raivostuttava piirre: se on liian sileä! Asetan sen kankaalle ja alan leikata, ja se luiskahtaakin vinoon.

Otin typerän neliöviivaimen esiin vain siksi, että siinä on perusviivainta tarkempi asteikko – periaatteessa.

Erehdykseni jälkeen siirryin käyttämään hyväksi havaitsemaani perusviivainta ja sain virheittä leikatuksi pari siksak-riviä lisää.


Näistä on tarkoitus syntyä tilkkulaukun pinta. Saumanvarahävikin laskeminen vain on niin haastavaa, etten viitsi paneutua siihen, vaan kokeilen summamutikkaperiaatetta. Ehkä lisään näihin riveihin vielä yhdet palat sivuille ja parit palat alas ja ylös ja katson, minkä kokoinen pinta siitä syntyy. Teen sitten sen kokoisen laukun kuin tästä tulee!

Friday, 10 February 2012

vaikea valinta.

“Nopeasti valmistuva tilkkupeitto,” joka siis ei valmistunut ollenkaan nopeasti, on nyt tikattu! Jipii! Selvisin tyypillisimmästä valinnan vaikeudesta keksittyäni lukuisia tikkauskuvioita peitteeseen, ja nyt minulla on jälleen edessäni valinnan paikka.

Millainen reunakantti peitteeseen?

Yksinkertaisin ratkaisu (tästä ei ole kuvaa): musta vinokaitale.

Vai pitäisikö mustan sijaan käyttää mustapohjaista, kuviollista kangasta tähän tapaan, aika hillitysti:


Vai valitsisinko mustapohjaisen, oikein kirkkaankirjavan kaitaleen, näin:


Peitteessä on jonkun verran vihreää. Ehkä mustapohjainen, vihreäkuvioinen kaitale täydentäisi peitteen, näin:


Peitteen keskiössä olevan tilkkupinnan kehystää kapea, punakirjava kaitale. Se saa peitteen hehkumaan. Ehkä punainen reunakaitale korostaisi tilkkupinnan värejä entisestään? Punainen voisi olla kirjava, näin:


Tai punainen kaitale voisi olla paremminkin yksivärinen, näin:


Voi olla, että kirkas punainen reunakaitale toisaalta veisi huomiota kirkkaalta keskikehykseltä. Entä jos valitsisin peiton reunaan pinkkiä, näin:


Olen aivan ymmälläni näiden monien vaihtoehtojen kanssa. Pidän peitteestä kovasti ja haluaisin, että siinä on täydellinen reunakanttaus!


Kissa ei välitä! Sen mielestä peitto on kiva jo ilman reunakanttiakin. Onneksi se jätti peiton kulman vapaaksi, niin pystyin eilen päättelemään langanpäät viimeisistä tikkauksista, vaikka peitto oli muuten varattu.

Tuesday, 7 February 2012

oikaistu on.

Keksin melko tyylikkään tavan oikaista tilkkupeitteen kehysosan tikkaamisessa. Tikkasin osaan kehystä reunan suuntaisia, laatikkomaisia viivoja.


Kuvassa näkyy oikaistu osuus (joka on onneksi ollut monin verroin nopeampi toteuttaa kuin kohtisuorat tikkaukset), kulmissa käyttämäni tikkaus ja suurimmassa osassa kehysreunoja oleva kohtisuora tikkausrivi ”plup”-kuvioineen.

Tämän verran on enää tikkaamatta:


Kuvassa näkyvä höytyväpallero koostuu tikkauslanganpätkistä, jotka olen langanpäät pääteltyäni katkaissut ja nostanut yhteen kasaan.

Mietin jo, minkä värisellä kanttaan tulevan työn, ja minkä antaisin sille nimeksi! Alkaa lupaavasti näyttää siltä, että tästä työstä tulee helmikuun saavutus ”Jotain valmiiksi joka kuukausi –hössötykseen,” jonka Maikin tilkut on pystyttänyt.

Katse osui äsken paperiarkkiin, johon olin piirtämällä harjoitellut sydänköynnöskuviota ennen konetikkaamisen aloittamista. Kas tässä:


Voi kamala!

Saavuin töitten jälkeen ompeluhuoneeseen makkariin, starttasin ompelukoneen ja aloitin tikkaamisen (olin tehnyt liitumerkintöjä valmiiksi, joten saatoin saman tien ryhtyä tikkaamistoimeen). Olin edennyt jonkun matkaa, kun huomasin työn olevan järkyttävän kissankarvainen.


Kissa esitti viatonta sängyn päällä, mutta sen jättämä ”karvajalanjälki” (vrt. hiilijalanjälki) kertoi totuuden. Se oli käynyt makaamassa ja kerroksen paksuudesta päätellen myös kieriskelemässä tilkkutyöni päällä.

Eivät minun tilkkutyöni ikinä karvattomia ole, mutta tuon saattoi otsallakin todeta poikkeuksellisen kissankarvaiseksi.

Aurinko ja sakarat kiinnostaisivat

Olen seikkaillut blogosfäärissä, tikkaaminen kun on välillä käynyt erittäin yksitoikkoiseksi. Tuntuu siltä, että haluaisin välillä tehdä ”jotain ihan muuta,” eli kompassikuvioita. Ehkä. Täällä olen käynyt ihailemassa muiden kompassimaisia aikaansaannoksia. Piirsin itselleni jo yhdenlaisen mallin, jonka voisin toteuttaa ”paper-piecingillä”:


Toinen ideajuttu on Crazy Mom Quilts –blogin kautta tänään löytämäni kolmioton siksak-kuvio. Minä toteuttaisin tällä tekniikalla tietysti tilkkulaukun!

Sunday, 5 February 2012

ehkä oikaisen.

Hohhoijaa, tilkkupeitteen kehyksen tikkaaminen kohtisuoraan on niiiiin aikaavievää ja puuduttavaa, että olen alkanut miettiä, miten voisin vähän oikaista. Sellaista ajattelin, että ompelisin kohtisuorat tikkaukset seuraavaan köynnöskuvioon saakka ja sen jälkeen ompelisin vastaavanlaisia tikkausraitoja, mutta kehysten suuntaisesti. Siinä säästyisi tunti poikineen, eikä peitto olisi yhtään sen harvemmasti tikattu. Saa nähdä.

Tikkaaminen ei kyllä juuri nyt etene, sillä Kissa löysi hyvän paikan:


Jätin työn pöydälle siksi aikaa kun kävin syömässä ja kun palasin, työ oli paremmassa käytössä. Täytyy tehdä muita juttuja, että Kissa saa otetuksi kaipaamansa nokoset. Ihan kuin peitteessä ei jo olisi ollut tarpeeksi kissankarvoja!

Tavoitteenani on joka tapauksessa saada peite valmiiksi helmikuun aikana, jotta pysyn ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –vauhdissa.

Siistit kohdalleen

Tytär sai yhtäkkiä tarpeekseen epäsiististä hyllykön päällisestä ompeluhuoneessa makkarissa ja teki suurehkon järjestelytyön:


Anteeksi epätarkka kuva.

Kaapin päällä kunniapaikan saaneet kengät ja niiden alla oleva, Tyttären upeasti kollaasilla koristelema kenkälaatikko lähikuvassa:


Kehitystä

Kehitin itselleni keinon kuunnella äänikirjaa samalla kun ompelen. Tavallisesti kuuntelen radiota, jota joudun pitämään aika kovalla, että kuulisin sitä myös ompelukoneen käydessä. Silti välillä jää jotain kuulematta, mutta se ei juuri haittaa. Sen sijaan halusin varmistaa kuulevani kaiken äänikirjasta, joten laittelin itselleni tällaisen järjestelyn:


Ompelupöydän joutilaammalle puolelle sopii tietsikka, jos oikein sovittaa. Sillä soittelen äänikirja-CD:itä. Aataminaikuiset Sony Walkmanin ( ! ! ) kuulokkeet otan korville siinä vaiheessa, kun kone käy. Jos vietän pidemmän tovin esimerkiksi langanpäitä päätellen, kuuntelen äänen suoraan koneesta. Ääni ei ole hifi-tasoa, mutta kuulen joka sanan.

Uusia suunnitelmia

Olen aloittamassa uutta projektia eli mustanpuhuvaa vetoketjulaukkua Karaoke-tilkkulaukun tapaan kuvioituna. Minultahan puuttui musta kangas, eikä laukku syntyisi ilman sitä, mutta löysin kaupasta mustaa lakanakangasta. Sen reunoja siksakatessani mietin, olisinko ikinä kiinnostunut tekemään tai saamaan mustat lakanat. En taitaisi. Mutta toivon sen olevan käyttökelpoista kangasta tulevaan laukkuun.

Toinenkin idea olisi mielessä. Sain sähköpostikirjeen Stitch-lehden kustantajilta. Lehden uusimmassa numerossa (kevät 2012) on ilmeisesti käsinompelu- ja –kirjontaideoita. Kuvassa näkyi kukkaromainen pussukka ( ! ), joka oli sateenkaarenvärisin langoin, etupistoilla kirjottua pellavakangasta. Minulla on sateenkaarenvärisiä kirjontalankoja, joten voisin koristella kangasta samalla tavalla ja ommella siitä sitten pussukan. Voisi olla kiva!

Wednesday, 1 February 2012

historiaa.

Kiitos kommentoijille varauksettoman kuuloisesta tikkausten ihastelusta! Olen otettu, mutta hei, minun tikkaukseniko täydellistä! Mitä vielä! Ruoho vain on vihreämpää aidan toisella puolella, ja tikkausviivani ovat yksinkertaisesti riittävän suorat, kun niitä katsotaan matalaresoluutioisesta, pienestä digitaalikuvasta. HD:nä/livenä tikkaukset näyttävät vähän toisenlaisilta.

Olen kyllä aika tyytyväinen tikkauksiini siksi, että olen rohjennut toteuttaa yhteen työhön monta erilaista tikkausta.

Joudun muutaman päivän bloggaustauolle. Sitä ennen haluaisin kirjoittaa ”oikein ompelemisesta” tai ”oikeasta ompelemisesta” tai ”oikeasta osaamisesta”. Minusta ompelemisen ja tilkkutöiden ei tarvitse olla vain sellaisten harrastus jotka ovat olleet ”kymppi käsitöissä” –ihmisiä. Voi olla itselleen lempeä ja kannustaa. Voi ommella, vaikkei juuri ollenkaan osaisi. Ehkä sellaisista ompeluksista ei tule kovin käyttökelpoisia, mutta kuka tietää? Ja vasta harjoitus tekee mestarin, jos on tehdäkseen.

Aloitin todellisen ompelemiseni lukioiässä, kun halusin tietynlaisen takin mutten löytänyt sellaista kaupasta. Olin jossain vaiheessa nähnyt kaavapakkauksia ja –lehtiä ja huomannut, että niissähän kerrotaan tarkkaan, miten vaate tai muu ommellaan. Ompelujärjestyksestä alkaen. Niitä juttuja ei tarvinnutkaan muistaa ulkoa – riitti, että luki ohjetta ja teki askel kerrallaan kuten ohjeessa neuvottiin.

Vaatteen leikkaamiseenkin oli kaavio. Minua ei siis ollenkaan arveluttanut, osaisinko leikata ja koota itselleni takin. Tai ehkä sittenkin arvelutti vähän, koskapa muistan ajatelleeni, että itsellenihän sitä ompelen. Rima ei ollut korkealla: rimaa ei edes ollut, sillä tuumin, että jonkinlainen on aina parempi kuin ei minkäänlainen.

Ompelin kuin ompelinkin itselleni (melkein) sellaisen takin, jonka olin sieluni silmillä nähnyt. Pidin sitä ahkerasti, kunnes se kulahti pilalle.

Takin onnistumisen jälkeen vain taivas oli rajana. Ompelin, mitä halusin. Muistan nähneeni tuolloin tekemäni juhlapaidan vuosien päästä – löysin sen jostain varastolaatikosta ja tutkin sitä hieman. Olin käyttänyt aivan ”väärää” tukikangasta paidan leveään nappilistaan. Enkä ollut osannut tehdä napituslistaakaan ”oikein,” vaan heti kauluksen alapuolella, kylläkin paidan nurjalla puolella näkyi kauluksen alavaran siksakattu reuna. En olllut osannut ommella alavaraa pussiin ja siististi kiinni kaulukseen. Silloin olin kuitenkin selvästi ajatellut, että ”mitä väliä”? Paita pysyi yllä ja näytti (suunnilleen) siltä miltä sen pitikin näyttää. Kuka silloin piittaisi siitä, miltä nurja puoli näyttää. En ollut saamassa siitä käsityönumeroa, vaan olin pukeutumassa siihen.

Ompelin itselleni kokohaalarin vetoketjuineen. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että vetoketjun ompeleminen olisi vaikeaa, joten en muista siinä olleenkaan mitään vaikeaa. Se ei ehkä teknisenä suorituksena ollut kovin kummoinen, mutta täytti tarkoituksen. Sen sai kiinni ja auki.

Kenties minun oli niin helppo ryhtyä pelottomasti ompelemaan, koska lähipiirissäni kukaan muu ei ommellut. Ei ollut vaaraa siitä, että kohtaisin kriitikoita. Tai että joku olisi neuvonut! (Tykkään itse neuvoa, mutta otan neuvoja vastaan, tuota noin, haluttomasti.) Äitikin totesi vain, että ”itsellesipä ompelet”.

En myöskään välittänyt lainkaan siitä, millaisesta kankaasta lähdin tekemään mitäkin. Ompelin esimerkiksi erittäin leveälahkeiset haaremihousut kankaasta, jota lähinnä voisi luonnehtia valoverhokankaaksi. Sellaista mistä entisaikaan pussiverhot ommeltiin. Läpikuultavaa jne. Ensin värjäsin ne – jälleen aivan soitellen sotaan –asenteella – sinisiksi. Niistä tuli aika vaalean siniset, mutta väri kelpasi minulle. Sitten vain ompelin! En usko, että kaavassa olisi lukenut kangassuositukseksi, että ohutta verhokangasta.

Opiskeluaikana tein itselleni useamman juhlapuvun. Yhdessä oli sivulla kristallinapit, ja vastakappaleeseen olisi pitänyt ommella nappilenkit. Unohdin tehdä ne ajoissa tai sitten aioin tekaista ne langasta, mutta aika loppui kesken. Jouduin pyytämään kavaljeeriani kiinnittämään mekon toisen kappaleen nappeihin langalla pujottelemalla ja ompelemalla. Sitten illan päätteeksi vain saksilla raksin langat taas irti.

Toisiin juhliin päätin tehdä avoselkäisen lameemekon. Löysin sopivan kaavan ja ompelin mekon kommelluksitta. Onneksi kaava oli sovittamatta sopiva, sillä mitään istuvuuskorjauksia en osannut tehdä – enkä osaa vieläkään. Sellaista ei ohjeisteta kaavoissa eikä juuri kirjoissakaan.

Missähän kaikki luomukseni tänään ovat? En kai ole kaikkia laittanut keräysvaatelaatikkoon?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails