sini-vihreä pussukka.

Ompelin eilen sini-vihreän pussukan melkein valmiiksi, mutta virallisesti pussukka valmistui tänään, kun ompelin ja solmin vinonauhalenksun sen vetoketjun vetimeen.

Tässä valmis pussukka nimeltään Vihreä aukko:


Pussukassa on pari farkkutilkkua ja puuvillakangastilkkuja, ja käytin tikkauksen välikerroksena tällä kertaa froteeta. Collegejerseypalani olivat vähentyneet niin pieneen, että jouduin etsimään muun ratkaisun, ja tällä kertaa valintani kohdistui luonnonvalkoiseen froteepalaan.

Järjestelen tikkauskerrokset aina niin, että ensin on tietysti tilkkupinta, sitten lisäjäykistystä varten käyttämäni välikerros, tässä tapauksessa siis frotee, yleensä collegejersey ja sen nukkapuoli tilkkupinnan nurjaa puolta vasten; ja tikkausvaiheessa alimpana on tikkausvanu. Tällaisen järjestyksen olen huomannut käteväksi.

Uskon vakaasti, että välikerros paitsi lisää pussukan jämäkkyyttä, myös estää vanun nöyhtääntymisen tilkkupinnan lävitse (englanniksi tästä ilmiöstä käytetään nimitystä "pilling"). Eikä alimpana oleva vanu helposti rypisty tai poimutu tikkauksen aikana.


Pussukan mitat ovat seuraavat:
  • Leveys ylhäältä noin 25cm
  • Korkeus 17.5cm
  • Pohjan leveys 8.5cm.
Tilkkupintojen esittelykuvissa teitä lukijoita on saattanut ihmetyttää, miten kuvittelen alareunan sini-valkoisen, kiihkeäkuvioisen kankaan sopivan pussukan muihin väreihin. Hahaa: kiihkeät ja ehkä hieman häiritsevät kuviot rauhoittuvat pussukan pohjassa.


Vuorikankaaksi valitsin ompelupöydällä valmiiksi oleskelevan, tilkkuystävältäni Kvilttaajalta saamani tyynynliinakankaan (tai siis sain häneltä tyynynliinoja).


Tikkasin pussukkapinnat ympyrämäisin tikkauksin. Tai siis tikkaus tehdään spiraalina, jolloin pääteltäviä langanpäitä on vain yhdet (ellei lanka satu loppumaan kesken kaiken, jolloin pääteltäviä langanpäitä tulee kahdet lisää).


Erillisiä ympyröitä tikkaamallahan pääteltäviä langanpäitä jää kahdet per ympyrä.

Sivusaumassa spiraalimaiset tikkaukset kohtaavat toisensa hauskasti:


Olen kirjoittamassa spiraalitikkauksesta lyhyen teko-ohjeen ja tarjoan sitä seuraavaan Tilkkulehteen.

Seuraavaksi täytyy miettiä, miten tikkaan "puna-valkoisen" tilkkupinnan. Ja sitä seuraavaksi työksi olen harkinnut isoa, "overnight bag" –kokoista laukkua. Amy Butler's Style Stitches –kirjassa on sellaisen laukun kaavat ja teko-ohjeet, ja Oh, Fransson –blogissa vinkattiin, että niiden kirja-arviossanikin mainitsemieni lukuisten silitettävien jäykistekerrosten sijaan laukkukappaleet voi jäpäköittää vanutikkaamalla.

Noinkohan saan aikaiseksi aloittaa jotain noin uutta ja erilaista?!

Kommentit

*VEKKI* sanoi…
Sattuipa sopivasti että tulin kurkkimaan sivuillesi. Täällä oli pussukka, mistä tutkailin tuota vetoketjun kiinnitystä. Kiitos avusta! Ja kiva on pussukkasikin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.