tilkkutyöt: kaltereita.

Nyt kun op art –vaikutteinen, tavallistani suurempi tilkkutyö on valmiina ja työhön pitäisi tehdä taustakappale, homma laahaa.

Ja sini-vihreäsävyiseen, aitausmaisesti kuvioituun ja Töölön Tilkkupajan Soilen ihanasti tikkaamaan peittoon pitäisi tehdä reunakanttaus. Sekin laahaa. Mikään ei oikein huvittanut.

Ensin ompelin vähän jäännöspalatilkkuja yhteen. En keksinyt, mitä paloista tekisin. Sitten pakotin itseni leikkuualustan ääreen ja onneksi keksin kokeilla Capitola Quilterin blogista bongaamani tilkkublokin tekemistä! Olipa hauska! Leikkelin nämä kappaleet jäännöspalalaatikosta löytämistäni tilkuista ja kaitaleista:


Jouduin kaivamaan kangasnyytin esiin ja leikkaamaan lisäpalaa, että sain tilkkublokkiin sivukappaleet.

Tilkkutyöt: Hauska kalterikuvioinen tilkkublokki

No nyt oli yksi blokki tehtynä, koko noin 32cm x 26cm. Näyttikin kivalta! Mitä seuraavaksi?

Keksin leikata palat vastaavanlaiseen, kalterimaiseen blokkiin niin, että kalterit olivatkin vaaleat ja tausta tumma:

Tilkkutyöt: Hauska kalterikuvioinen tilkkublokki

Nyt tilkkublokkeja on kaksi – vaalea ja tumma, tummin ja vaalein kalterein.

Ja leikkasin paloja kolmeen seuraavaan blokkiin (isoimmat osiot puuttuvat, koska niihin tarvitsen enemmän kangasta kuin jäännöspaloissani on kokoa).


Ajattelin ensin pitäytyä sinisissä sävyissä, mutta laajensin väriskaalaa muihin väreihin, kun nämä tilkut osuivat hyppysiin ensin. En tykännyt lähteä penkomaan laatikkoa nurin.

Nämä blokit ovat selkeästi tilkkupeittokokoa, mutta vähän pienentämällä voisin tehdä blokkeja, joista saisi kootuksi hienon laukun! Hmmm…

Kommentit

Soile Kivinen sanoi…
Taas aivan mahtava!!!!

Jos haluat sä voit tuoda juoponpolku pinnan mulle koneharsittavaksi niin pääset vähemmällä vaivalla kun tikkaat sitä käsin tai omalla koneella.
Irma sanoi…
Taas näyttää tulevan mielenkiintoista.....

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.