pussukka nimeltä Ruusuntippa.

Pussukka valmistui niin, että juuri ja juuri ehdin vielä valoisahkoon aikaan ulos ottamaan siitä viralliset valmistujaiskuvat. Pussukka on nimeltään Ruusuntippa.

Ruusuntippa-pussukka valmiina.

Nimeen sain idean tämän toisen puolen kuviosta, joka muistuttaa vähän verenpisaraa (mutta vain vähän).

Ruusuntippa-pussukka valmiina.

Siitä jotenkin ajatus meni pisaran kautta tippaan, ja muistin vanhan Ruusuntippa-nimisen kirjan. Päähenkilön nimi oli Ruusa Ksantippa, mutta häntä kutsuttiin Ruusuntipaksi. (Mitään muuta kirjasta en muistakaan.)

Seuraava kuva ei varsinaisesti ole hauska, mutta siihen liittyy huvittava juttu:

Ruusuntippa-pussukka valmiina. Kuva tärähtänyt, koska Kissa tönäisi

Tähtäilin pihassa kännykkäkamerallani ja olin juuri ottamassa tämän pussukkapuolen virallista kuvaa, kun Kissa kävi puskemassa minua. Tietenkin kuvasta tuli tärähtänyt! Onneksi sain rauhassa ottaa loput kuvat.

Pussukka avonaisena. Sisätaskusta tuli aika kiva; tein sen tosi monesta tilkkupalasta.

Pussukka: Tilkuista koottu sisätasku. Pussukka valmiina.

Tällaiselta tasku näytti ennen ompelemista:

Pussukka: Tilkuista koottu sisätasku

Pohjasta tein tavallista leveämmän – leikkasin kulmista 6cm:n neliöt pois.

Pussukka: Ruusuntippa, pohja

Vähän nelikulmainen pussukasta tuli silti:

Pussukka: Ruusuntippa

  • Leveys ylhäältä 24cm
  • Korkeus noin 20cm
  • Pohjan leveys noin 10cm. 

Op art –yksityiskohta 

Kas tässä näkyy, etteivät saumaviivat aivan kohtaa:

Tilkkutyöt: Juopon polku -tilkkublokki ommeltuna

Syy ei ole tilkkuystävältäni Lealta lainaamassani hienossa pleksimallineessa, vaan omassa tasimistaidossani. Arvioin yläkanttiin, paljonko yhdistyssauma vaatii saumanvaraa ja ”turn of cloth” yhteensä. Kaikki blokit ovat siis hiukan liian isot. Minulle tämä tarkkuus riittää.

Olisin voinut tehdä vaikka koepalan, mutta ehei! Minä leikkelen valmiiksi 200 kappaletta tai yli ja huomaan sitten, etteivät saumat mene ihan kuin Strömsössä.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Oot siis tainut kohdata oman haasteesi. Näyttää kuitenkin hyvältä. Värit ova tuossa tärkein juttu.
Anita sanoi…
Kiva pussukka. Ja kissoista on usein "apua" kaikissa käsitöissä sekä myös kuvauksessa ;-)
minustakin tuo tarkkuus riittää. Ei maailma siihen kaadu, jos zksi tai kaksi saumaa ovat vähän eritasoissa. On tässä suurempiakin huolia! Ruusupussi on tosi hyvännäköinen. Minä sain valmiiksi tänään aloittamani juhlajakun alakerran rouvalle, kun huomenna hän menee häihin. Oli aikamoinen homma. Kangas liukui alta koko ajan ja silkkinauhojen ompelu reunoihin oli jotain käsittämätöntä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.