taittelua. tilkkutaiteilua.

Kankaantaitteluvinkki! Osuin sattumalta Jenin kankaantaittelu-tutoriaaliin, jota joku muu blogosfääriläinen kehui.

Heti kiinnostuin! Ei sillä että kaipaisin lisää puuhia, mutta tässä taittelutavassa oli jotain hyvin zen-mäistä. Päätin kokeilla yhden säilytyshyllyllisen taittelemista näin.

Hyllyllä oli jostain syystä sekä punaisia että keltaisia kankaita. Ensin taittelin punaiset kankaat:

Pino siististi taiteltuja tilkkutyökankaita

Minun taitoksistani ei tullut täysin samanlaisia kaikista! Riittävän saman kokoisia kuitenkin.

Siirryin keltaisiin kankaisiin ja taittelin samalla periaatteella kaikki kangaspalat, olivatpa ne tasaisia, standardimittaisia tai eivät. Taittelutapa toimi hyvin!

Kaksi pinoa siististi taiteltuja tilkkutyökankaita kaapissa

Jouduin työskentelemään lattialla (se on ainoa sopiva pinta koko ompeluhuoneessa makkarissa), ja keltaisia taitellessani aloin väsyä. Siksi pino on epämääräisempi kuin punainen pino. Olen aikaisemmin välillä taitellut kankaita säilytyshyllyyni sopivan pahvimallineen mukaan, mutta malli on aika iso ja kankaani enimmäkseen pieniä. Sillä tavoin taittelemalla pienistä paloista tulee liian löröjä kaappin laiteltaviksi.

Improvisoitu punainen tilkkupinta elää 

Jäin edelleen miettimään tummaa, vinoa kehystä tilkkupinnassa ja arvelin, että se täytynee erottaa visuaalisesti pois jättikokoisesta tummasta tilkkuneliöstä. Punaisia pintoja tulisi siis kaksi. Näistä paloista muodostuva pinta:

Improv quilt surface - Improvisoidusti koottu tilkkupinta

Ja jäljelle jäänyt pinta, täydennettynä muutamalla uudella blokilla. Tekaisin nopeasti kolme uutta tilkkuneliötä ja ompelin niistä kaksi jo yhteenkin. Nyt loppuivat valmiit kangaskaitaleet.

Improv quilt surface - Improvisoidusti koottu tilkkupinta ja pari tilkkuneliötä jäännöspaloista

Täytyy joko käydä uudelleen ylipursuavilla tilkkulaatikoillani vintissä tai tarttua taittelemaani kangaspinoon ja leikata tuoreista kankaista sopivia kaitaleita.

Ääh, en millään viitsisi taas kykkiä lattialla leikkelemässä!

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Mielenkiintoinen video. Mietin vaan sitä, että mitä useampaan kertaan kankaan taittaa sitä enemmän siihen jää taitosjälkiä, joiden silittäminen näkymättömiksi on oma haasteensa. Ilmeisesti tarvitsisin myös taitosjälkien häivyttämisvideon. Sellaisen kun nään, niin ehkä...
miten noita neliöitä tehdään? Olen nähnyt niitä monissa tilkkutöissä ja ne kiinnostavat minua, kun ovat niin sekalaisia, mutta en vain oikein tiedä kuinka leikata neliöt. Voisitko ottaa ehkä kuvan yhdestä leikkausvaiheessa olevasta neliöstäsi ja laittaa sen blogiin?kiitokset jo etukäteen.
Tilkunviilaaja sanoi…
Tilkkuneliöitä (tai yhtä hyvin tilkkusuorakaiteita) voi ommella esimerkiksi tämän kirjoittamani ohjeen tapaisen mukaan: blogspot.com/2010/04/vaaleita-ja-tummia-tilkkunelioita.html

Sitten kun palat on ommeltu ja silitetty, ne vain tasoitetaan halutun kokoisiksi. Itse olen käyttänyt apuna "upeita" pahvimallineita: http://tilkunviilaaja.blogspot.com/2010/05/kiiretta-on-pitanyt.html
zaro sanoi…
ihania tilkkutöitä sinulla täällä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.