hankintoja Syyringistä.

Eilen oli taas Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta, jossa toisena teemana oli kankaidenvaihtotori. Meidän piti tuoda mukanamme vaihdettavia tai myytäviä kankaita, jotka koemme itsellemme mahdottomiksi.

En ollut jättänyt itselleni paljon aikaa valmistautua toria varten, mutta ehdin nopeasti tutustua osaan kangasvarastoistani tällä silmällä. Löysin ihan yhden pienen palan mahdotonta kangasta. Kaikki muut tuntuivat edelleen mahdollisilta!

Muille kiltalaisille olin oivallinen vaihtokumppani, sillä he pääsivät eroon omista mahdottomista kankaistaan ilman, että heidän oli otettava vastaan minun mahdottomiani. (He saivat vaihdon vastineeksi pennosia.)

Kangasvarastoni karttuikin taas. Tilkkuystäväni Lea ja Eija olivat tuoneet mukanaan mahdottoman kirjavia kankaita:


Huh, näyttävätpä ne kaoottisilta näin yhdessä pinossa. Ei tietenkään ole tarkoitus käyttää näitä samassa työssä!

Tilkkuystäväni Milja tiesi jo etukäteen, että tarvitsen joutilaita tilkkutöiden taustakankaita. Hänellä oli useampaa lakanakangasta ja yksi kuviollinenkin kookas pala. Katsoin sopivimmiksi nämä kaksi:


Kankaita voisi tietysti värjätäkin, mutten ole ajatellut lähteä mukaan siihen kelkkaan, ainakaan vielä. Tiedä, millainen hurahdus siitä seuraisi!

Tilkkuystävälläni Ritvalla oli myös mukana 3D-kortteja, joista valitsin itselleni tämän:


Kuva tuo mieleen lapsuusajan kukkakiiltokuvat! Ihku!

Lealla oli myös kuviollista kangasta, jonka arvelen sopivan Sew Serendipityn kaavalla (toivottavasti joskus) tekemääni hameeseen, esimerkiksi taskukappaleeseen.


Minulla on tarkoitus koota koehameen mallinen hame useasta eri kankaasta. Tämä kukkaköynnös voisi sopia hyvin yhdeksi kuviokankaaksi!

Kokouksessa esiteltiin myös niin sanotulla hanhikurssilla ja sen jälkeen syntyneitä hanhia. Jokunen meistä oli jo saanut valmiiksi hanhiseinävaatteen, Milja jopa kaksi, ja Lainalla oli esitellä hanhityö, jossa oli myös käsinkirjailua. Sitä ihailtiin pitkään!

Tutustuimme myös Järvenpään tilkkukillan, Tilkku-Ainojen ”Ikkuna”-matkalaukkunäyttelyyn. Katsastimme 22 ennennäkemätöntä työtä. Tilkkutyöt pitäisi saada kokea elävänä, ei kuvissa! Tässäkin sarjassa oli useampi työ, joka ei näyttänyt kuvassa oikein miltään, mutta oli oikeassa elämässä hieno.

Pahoitteluni teille, lukijat! Saatte tutustua esimerkiksi minun töihini melkein yksinomaan kuvissa.

Ristipistotyöt pitäisi kehystää 

Hyppäys aivan toiseen aiheeseen! Siivoilin yhtä ompeluhuoneen makkarin nurkkaa ja törmäsin pinoon kehystämättömiä ristipistotöitä. Työt ovat valmistuneet a-i-k-a-a sitten.

Tästä pionityöstä olen aika ylpeä:


Työssä on musta taustakangas ja sitä oli haastava ommella. Vähänkään huonommassa valossa ei tahtonut nähdä sitä pistellä.

Pari joulua sitten valmistui kiva työ joulutauluksi:


Olen saanut tämän pingotetuksi pahvin päälle, mutta kehys puuttuu.

Voi kun joku ottaisi tehtäväkseen kehystyttää kaikki tekemäni ristipistötyöt! Niille voisi lisäksi löytää sopivat seinät, että pääsisivät esille. Tosin siinä vaiheessa saattaisi olla, ettei seinillä olisi tilaa millekään muulle kuin tilkku- ja ristipistotaiteelle.

Niin, ja voisihan joku tehdä lopultakin ne viimeiset pistot Nalle Puh –ristipistotyöhön, joka on ollut melkein valmis jo viime syyskuusta asti.

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Ihana kangas tuo sinipohjainen kukallinen! Ristipisto työstäsi saat ollakin ylpeä se on tosi hieno! Niinhän se on, että kaikki työt ovat livenä nähtynä usein paljon hienompia kun kuvassa. Kiva idea tuo kankaanvaihtarit! Pitääpä meidänkin killassa sitä ehdottaa.
Lea P sanoi…
Aivan upea on tuo pioni mustalla pohjalla ja kissat joulussaan söpöjä.
Onneksi edes tämä osa käsitöistä ei kuulu harrastuksiini jää aikaa niille keskeneräisille muille. (Toivottavasti joskus valmistuvat.)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.