hanhet täydentyvät

Syyringin hanhikurssilla ja sen jälkeen tekemäni värikkäät hanhet kehittyvät ja ovat muuttumassa seinävaatteiksi/kangastauluiksi. En pitänyt ajatuksesta, että hanhien ympärillä olisi pelkkää taustakangasta, joten kehitin niiden ympärille jotain.

Tästä näkee, miten toimin – teen palasia jonkun määrän ja katson sitten, mihin ne riittävät. Vai riittävätkö.


Ruohoa esittävät sakarapalaset eivät ihan riittäneet täydentämään hanhikappaleen leveyttä. Lisäksi yksi ruoko on liian vähän. Kolme olisi parempi, mutta päätin tehdä kaksi. Niin siis tein yhden sakarapalan lisää ja ompelin toisen ruokosarjan:


Tilkkupinta alkaa nyt näyttää siltä, että voisin aloittaa vanutikkaamisen.  

kirjoitettu hieman myöhemmin

Taikasana ”vanutikkaaminen” sai aikaan väistämisreaktion. Mieluummin kuin tikkaamiseen, tartuin seuraavaan hanheen. Se sai vastaavat ruohot ja korret ympärilleen:


En taida enää voida vältellä tikkaamista, vaan on tartuttava toimeen.

Jotain aivan muuta 

Nimittäin i-ha-nat uudet kenkäni! Kuosiltaan juuri sopivat tilkkutöitä harrastavalle.


En yleensä pidä kiilakoroista, mutta nämä kengät olivat vastustamattomat. Tarjolla oli useita malleja ja värejä, mutta minun kokoni oli ostettu loppuun lukuunottamatta tätä kenkäparia. Aioin vain kokeilla näitä, mutta kun näin peilistä, miltä kenkäjalkani näyttivät, hurmaannuin.

Kommentit

Irma sanoi…
Hanhityöt näyttävät hyviltä kun olet lisännyt niihin ruohoa ja korsia, hyvä!
Kengät ovat kiinnostavat ja kivat.
Kvilttaaja sanoi…
Aivan upeat kengät. Hanhetkin näyttävät saavan monipuolisen elinympäristön;D Odotan mielenkiintoisten ratkaisujen jatkuvan.
Satu sanoi…
Hanhitauluista tulee ihanat... ruohot ja korret on loistavia keksintöjä! Ja vau, mitkä kengät ;o)
Lea P sanoi…
En yhtään ihmettele että ostit nuo kengät, värikkäät ja iloiset.
Hanhet vaan paranee, taidan ootella että kaikki muut saavat omansa valmiiksi ja kerään sitten niistä idikset omiini ;).
Lyyti sanoi…
Kengät ovat aivan ihanat! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.