ennennäkemätön seinävaate tilkuista. punaisia tilkkublokkeja.

Kangashanhet saivat jäädä taka-alalle, ja ryhdyin kokoamaan sekalaisen kokoisia tilkkublokkeja jäännöspaloista.

Minulla on nyt melkein tuskallisen tarkka kuva siitä, miten paljon varastossa on jäännöspaloja. Nimittäin Tytär ja hänen Ystävänsä siivosivat todella huomaavaisesti vinttimme vähän aikaa sitten ja siivouksen ohessa he kokosivat kaikki löytämänsä tilkut ja epämääräiset kankaat (isoihin !) laatikkoihin. Niitä taitaa olla neljä ja ne ovat kaikki pursuamassa yli.

Yhdessä laatikossa oli valmiita melkein-neliöitä, jotka olin joskus koonnut parista kolmiomaisesta palasta. Ne olivat kaikki punaisia, joten otin laatikosta mukaani punaisia ja punasävyisiä tilkkuja ja kokosin pian palaneliöiden ympärille kehykset. Näin:

4 punaista tilkkublokkia jäännöspaloista

Yhden neliön ympärillä oleva kaitale oli koottu useammasta eri kankaasta:

Punainen tilkkublokki jossa paloista koottu tilkkukaitale

Tein itse ”tilkkukangasta” viime vuoden kevätpuolella toteuttaessani tilkkutyötä Syyringin ”Aikuinen nainen” –teemalla. Työt olivat esillä esimerkiksi "Kutsuttuna"-näyttelyssä Paavalinkirkon eteisaulassa. Siitä muistuikin mieleeni, etten vielä ole tainnut esitellä valmista työtäni.

Seinävaate tilkuista 

Tilkkutyön nimi on ”Sormenpäitä myöten hieno nainen,” ja sain sen valmiiksi keväällä 2011.

Seinävaate tilkuista, "Sormenpäitä myöten hieno nainen," by Tilkunviilaaja

Lähtökohtana oli ihana Mad Men –henkinen kuviokangas, jonka sivuille toteutin improvisoidusti koottua punaista ja vihreää tilkkupintaa.

Punaisella puolella työssä on pyöreämuotoista muurahaisenpolkutikkausta:

Sormenpäitä myöten hieno nainen, seinävaate tilkuista, yksityiskohta

Vihreälle puolelle tein muurahaisenpolkumaista tikkausta myös, mutta terävänä:

Sormenpäitä myöten hieno nainen, seinävaate tilkuista, tikkauksia läheltä

Tilkkuimprovisaatio jatkukoon! 

Keksin jatkaa punaista tilkkutyötäni kokoamalla blokkeja improvisoidusti. Tässä aika onnistunut blokki:

Punainen tilkkublokki, toteutettu improvisoidusti jäännöspaloista

Tai blokin alku. Asettelin syntyneet seitsemän blokkia sommitelmaksi, mutta tuo yksi selvästi vinompi kehys ärvötti silmiini. Isoin neliöblokkikin tuntuisi olevan eri paria muiden palojen kanssa. Menin nukkumaan.

7 punaista tilkkublokkia jäännöspaloista

Aah, tänään onkin vapaapäivä, ja olen saanut viettää aikaa viihtyisästi ompeluhuoneessani makkarissa tilkkutöiden ääressä. Jatkoin blokkeja eri tavoin, ja nyt minulla on isohkoon neliöön kiinnitettynä vaalea improvisoitu tilkkublokki. Ne olivat sattumoisin saman korkuiset, joten ompelin ne yhteen.

Improvisoidusti toteutettua tilkkupintaa jäännöspaloista by Tilkunviilaaja

Vino kehys yhdessä blokissa ei ärvötä enää niin paljon, kun sen vieressä/lähellä on toinen tummakehyksinen blokki.

Minulla on jonkinlaisena tavoitteena koota näistä punasävyinen tilkkupinta tai kaksi sellaista ja yhdistää samaan työhön sinisen tilkkupinnan kanssa.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Sormenpäitä myöten hieno nainen on edelleenkin hyvän näköinen. Taisit saada hirveät paineet, kun tilkkuja löytyi todella runsaasti. Punaisista paloista vaikuttaa olevan tulossa jotain raikasta ja iloista.
Tiinatei sanoi…
Pirteää ja raikasta näyttää olevan tulossa. Kiitos "Yöpala"-nimestä patalapulleni, jotain öistä mietin itsekin, mutta oivalluksesi kolahti heti.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.