tammikuun kalenterikuva. mars tilkkutyönäyttelyyn!

Lyytin erinomaisen idean mukaisesti, tässä Tilkunviilaajan vuosikalenterista ensimmäinen kuva. Unohdin tietysti aloittaa kuukauden tällä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Maanantaina taivalsin läpi tuulen ja tuiskun nähdäkseni Sirpa Mettäsen ”Villasta viskoosiin” –tilkkutyönäyttelyn avajaiset Herttoniemen sairaalassa. (Ei vaiskaan, taivallukseni tuulessa ja tuiskussa oli onneksi tosi lyhyt, sillä sain tilkkuystävältäni Miljalta eli Kvilttaajalta autokyydin.)

Nyt kun keli on kelvompi, sinne on helppo matkata, ja suosittelen!


Huomaa Sirpan huopakukkakoru, samanlainen kuin hänen minulle tekemänsä.

Näyttelyn avajaisissa oli tarjolla ihanaa puolukkamehua ja taitavaa musisointia (syyrinkiläinen tilkkuystäväni, monitaitoinen Raija soitti pianoa). Sirpa kertoi töistään ja tekotavoistaan mielenkiintoisia seikkoja, jotka jätän lähes kokonaan paljastamatta nyt, sillä teen aiheesta jutun Finn Quiltin Tilkkulehteen.

Näyttelykävijät pääsevät asioista varmasti jyvälle hienon näyttelykansion avulla.

”Villasta viskoosiin” –tilkkutyönäyttelyssä on erikoista, että Sirpa on toteuttanut kaikki näyttelyn työt huonekalu- ja sisustuskankaista. Siinäkin mielessä tämä on ainutlaatuinen tilaisuus, että siellä on näytteillä työ, joka on hyväksytty mukaan kansainväliseen näyttelyyn, ja jota ei pääse millään muulla keinoin näkemään ennen sitä.

Innostan siis kaikkia käymään tässä erittäin kauniisti ripustetussa tilkkutyönäyttelyssä. Paikkana Herttoniemen sairaala, Kettutie 8 I, Helsinki.

Näyttely on auki 28.1.2012 asti, ark. 7-19 ja la-su 11-19.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.