Thursday, 7 July 2011

ompelutoiminnan tapaista.

Huh, hellettä! Lisäksi olen ollut matkoilla, eli ompelutyöt eivät käytännössä ole edistyneet lainkaan. Jotain kuulumisia kuitenkin.

Olen käsintikkaamassa laukun tilkkupintaa, jonka valmistin päämäärättömästi. Suunnittelen ottavani tämän kesämökille mukaan, koska tikkaaminen ei luonnollisestikaan vaadi ompelukonetta (jota en ota mukaan mökille).


Teen tilkkupintaan ympyrämäisiä kuvioita, jotka hahmottelen vapaalla kädellä. Käytän vaaleampaa ja tummempaa ruskeaa tikkauslankaa, kolme säiettä. Hikisillä käsillä on kyllä ankea tikata.

Lomamatkahankinta

Olin Tyttären ja Miehen kanssa lyhyellä kesälomamatkalla ja Münchenissä satuin osumaan ompelukonemyymälään, jossa oli myynnissä myös muutama tilkkukangas. Ostin tämän:


Osuin liikkeeseen maanantaipäivänä, joka oli heidän ompelukurssipäivänsä. Myyjä kertoi, että ompelukurssi kestää kuusi viikkoa, noina viikkoina on kerran viikossa kolmen tunnin ompeluopastus. Maksoi muistaakseni 58 euroa. Suomessa saa onneksi perusompelutaidot koulussa, jos niin haluaa! On tällainen palvelu tietysti kiva myös.

Suunnitelmat mökille

Olen perinteisesti tehnyt mökkioloissa ristipistotöitä. Taisin aloittaa tämän työn peräti toissa kesänä:


Työ on jäänyt kesken, ja kummallisen viime metreillä. Kaikki pistot on näköjään pistelty, ja ainoastaan ääriviivapistot puuttuvat. Viimeinen rutistus siis edessä. Ehkä saan tämän valmiiksi mökillä.

Otan mukaan toisenkin keskeneräisen työn, Nalle Puh –aiheisen. Olen aloittanut tämän ties milloin. Viisi vuotta sitten?


Työ on yllättävän haastava, ja siniset pistot valitettavan tylsiä tehtäviä. Paljon kivampaa on tehdä kuvioita. Siksi Nalle Puhkin on jäänyt puolitiehen; olen ajatellut, että teen tylsää vettä vielä jonkin aikaa ennen kuin palaan taas hauskempaan kuvioon. Muistaakseni tässä on jossain pilven kohdalla myös virhe, jonka korjaamisen kanssa olen kahden vaiheilla.

Keskeneräisestä työstä pitäisi tulla valmiina suunnilleen tämän näköinen:


Kuva on hiukan epätarkka. Anteeksi!

Kommentoijille

Kiitos viime postaukseeni tulleista lukuisista kommenteista! Olipa turkoosi pussukka yllättävän mieleinen lukijoille! (Ai niin, en ottanut kumpaakaan pussukkaa vielä omaan käyttööni.)

Tilkkukukkaohjeeni on julkaistu Tilkkulehdessä viime vuonna. Olisikohan numero ollut 3/2010 ?

2 comments:

Tintti said...

Kauniita ovat molemmat edellisten postausten pussukat. Turkoosi on enemmän omaan makuuni ja värimaailmaani sopiva. Kiva, kun muistutit tuosta hauskasta tekniikasta.

Toivottavasti löydät matkoilta kivoja kankaita tms, joita voit meille esitellä.

Nautinnollista kesää!

TööT said...

Heipä hei Tilkunviilaaja. Kyllä sormia syyhyttää niin mahdottomasti päästä ompelemaan, mutta vielä menee useampi viikko mökillä ja muualla. Ryijy etenee hiljalleen, puoliväli jo ohitettu. Ihanaa kesän jatkoa!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails