kukkia kesäkassissa.

Edellisessä postauksessani esittelemäni keskeneräinen tilkkupinta on nyt koossa ja kassikappaleet odottavat, että tikkaisin ne. Huoh. Pitäisi taas kehittää kivaa tikkausta heihin!

Vetoketjupussukka aluillaan

Otin esiin Espoon Tilkkupäiviltä ostamani etikettikuvioisen pellavatyyppisen kankaan ja siihen sointuvan tummanpuhuvan punaisen kankaan. Muistin, että minulla on pellavakangastakin. Löysin myös 25-senttisen vetoketjun ja laitoin sen leikkuualustalle.

Leikkelin taas kankaista paloja ja kaitaleita ja kun niitä oli jokusia koossa, sovittelin niitä asetelmiksi, edelleen leikkuualustalla:


Tässä huomasin, että pellava yhdistettynä ruusukuvioiseen kankaaseen näytti aika hyvältä ja sopisi laajemmassakin mitassa etikettikuvioiden rinnalle. (Mutta en ehtinyt tarttua toimeen, eli pussukka on edelleen suunnitteluvaiheessa.)

Kokoon taittuva varakassi

Löysin mallipiirrokset, joiden mukaan olen tehnyt koko joukon näitä ekokasseja tai varakasseja. Tästä selviävät kassin strategiset mitat:


Muutama lisätieto vielä:


Ellei tarvitse yksityiskohtaista ohjetta, näillä piirustuksilla pystyy kyllä ompelemaan kassin, varsinkin kun näkee, että kassi taittuu tällaiseksi, lompakon näköiseksi kokonaisuudeksi:


(Kuvassa näkyvä pahvilappu on pakettikortti, jonka askartelin muistaakseni sukkahousujen vyötepahvista ja parista joulun värisestä kangastilkusta.)

Tässä vielä kuva valmiista kassista avattuna (valmiista kasseista):


Ompelin näitä sekä tilkkutyöpuuvillan paksuisesta (ohuisesta) että hiukan paksummasta puuvillakankaasta. Kuvan kassit on ommeltu siitä vähän paksummasta kankaasta, ja ne ovat kivan jäpäkät. Mutta jos ompelee ohuemmasta kankaasta tai peräti ihan ohuesta mikrokankaasta, kassista tulee kevyempi ja vielä enemmän varakassin oloinen.

Kommentit

Tintti sanoi…
Hauska tuo varakassi. Ei ihan kertalukemalla avautunut, mutta varmaankin, jos ajatuksella lukisi muutaman kerran.
vekki sanoi…
Oikein nättejä olet tehnyt.
Seikku sanoi…
Apua! Osaankohan näiden kuvien perusteella? Epäilyttää. Yritän kuitenkin. Autatko, jos en millään osaa?
Tilkunviilaaja sanoi…
Varakassin ompeleminen noilla piirroksilla onnistunee (koskapa itse pystyin sellaisen tekemään), mutta ehkei ihan aloittelijalta. Ensimmäiseksi kannattaa varmaan tehdä kaava vaikka sanomalehtipaperista ja tarkastella sitä.

Vastaan kyllä kysymyksiin, jos niitä tähän aiheeseen liittyen tulee.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.