Monday, 20 June 2011

keskeneräisen parissa.

Kyllä olin tiukassa ruodussa illalla! Otin esille pääsiäisen aikaan työstämäni, ”nopeasti valmistuvan” torkkupeittoaihion. (Nopeasti valmistuva, hah hah!) Peitto oli jotenkin liukunut aktiivisempiin ajatuksiini, kun satuin näkemään siitä ottamiani kuvia kännykän näytöllä. Peitto jäi kesken, kun en heti keksinyt, millaiset reunat siihen tekisin.

Edellisenä iltana nukkumaan mennessäni keksin, että teen peittoon ensin punaisesta kapean välikaitaleen. Kerrankin ryhdyin tuumasta toimeen! Otin esille jäännöspalakassin, poimin sieltä lupaavan värisiä ja pituisia kaitaleita, leikkasin niitä neljän sentin levyisiksi ja ompelin sitten niistä piiitkän, yhtenäisen kaitaleen.

Ensin kokeilin, näyttäisikö välikaitale hyvältä:


Juu, kivasti komppasi keskiosuuksia.


Sitten ompelin kaitaleen kiinni. Kuva tilanteesta ennen silitystä:


Suunnittelen peittoon tummaa reunusta 20cm leveistä kaitaleista. Tosin saattaa olla, että teen reunukseen pienen osuuden tai pienet osuudet musta-valkoisista tai muuten lehväkuvioisista kankaista, jotta keskiosassa näkyvä köynnösmäinen kuviointi näyttää jatkuvan reunoissa.

Katsoessani pintaa suoraan ”elävänä” nämä köynnösmäiset osuudet eivät erotu, mutta kännykkäkameran kuvassa ne ovat ilmiselvät.

Hyvä lehtiostokseni

Edellisessä postauksessa kehumani lehti näyttää olleen American Patchwork and Quilting –lehden kesäkuun numero:


Houkutuin ostamaan lehden lähinnä siksi, että siinä näytti olevan melko monta jäännöstilkkumaisesti toteutettua työtä (scrap quilts).

Minua kiinnostanut tähtikuvioinen peite näyttäisi olevan lehden omia malleja, joihin voi ihan ostaa ohjeen. Ajattelin kyllä kehittää mallin itse siinä samalla kun ompelen tilkkupintaa (jos siis ikinä ryhdyn työhön).


Olipa kiva pitkästä aikaa löytää tilkkuaiheinen lehti, jossa on useampia minulle sopivia ideoita yhdessä numerossa!

Vetoketjupussukka liikkeellä

Oliver Twist –vetoketjupussukka kävi maanantaina näyttäytymässä Kumpulan maauimalassa:


Tyttären kaveri O ystävällisesti lähetti kuvan minulle. Pussukka näyttää olleen aika täynnä. (Tytär korjasi myöhemmin käsitykseni: ei ollut sikatäynnä, ja sinne mahtui sopivasti juuri kaikki tarvittava.)

No comments:

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails