kiiltävää pussukan tilkkupinnassa.

Tuumasta toimeen: pino esille ja suikaleita leikkaamaan. (Koehameen kappaleet saivat jäädä silleen koko eilisillaksi.) Leikkasin sekä suoria että hiukan kapenevia/leveneviä kaitaleita.

Tikkasin kiiltävän joustotrikoon taakse kaitaleen jäännöskangasta koehameesta. Tikkasin kankaan kiinni vain reunoista.

Ompelin kaitaleet vierekkäin – lähdin kummastakin kiiltävästä kaitaleesta ja ompelin kaitaleita niiden ympärille, ja sitten yhdistin palat. Sain melko leveän kaitaleista koostuvan tilkkupinnan.


Päätin kuitenkin leikata kaitalepinnasta vielä kaitaleita poikittain ja yhdistää ne tummimman tilkkukankaan kanssa pinnaksi, josta lopulta pystyn leikkaamaan pussukan.


Seuraavana edessä:

- välikerrosten löytäminen ja kokoaminen

- tilkkupinnan tikkaaminen (olen suunnitellut tuttua ja turvallista in-the-ditch-tikkausta)

- vuorikankaan valinta ja ompeleminen

- vetoketjun reunakaitaleen valinta ja leikkaaminen (ehkä hillitty valinta eli sama tumma pussukkakangas, mutta kokeilen myös, sopisiko tähän turkoosimpi vaihtoehto)

- ehkä pitäisi muistaa ommella tähän pussukkaan myös kantolenkkejä? (lenkkeihin on suhtauduttu myönteisesti, silloin kun niitä on pussukassa ollut)

- pussukan valmistaminen.

Ja ehkä pitäisi koota koehame numero 2, jotta pääsisin joskus ompelemaan sen uuden hameen itselleni. Toisaalta puutarhatyöt kutsuvat illaksi pihaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.