torkkupeiton blokit valmiina.

Kokeilin asetella blokit niin, että tummimmat kulmat olisivat kärjet vastakkain. Vaaleakeskustaiset blokit näyttivät suunnilleen tältä:


Yritin asetella tummempikeskustaiset palat samoin: mustimmat kulmapalat nurkat vastakkain. Kännykkäkameran kuvasta huomasin sitten, että keltaista sisältävät nurkkapalat hyppäsivät silmille. Tässä asettelussa keltaiset kulmat ovat missä sattuu:


Siirsin keltaisimmat kulmat tummempikeskustaisen alueen nurkkiin. Taas kännykkäkamera paljasti, että vaaleampikeskustaisissa blokeissa näkyvä keltaisempi kangas hyppää samalla tavalla silmille. Esimerkiksi tässä kokeilussa ylimmän rivin keskiblokki näyttäisi olevan väärässä paikassa:


Asettelin blokit tilkkupeitteen muotoon. Päätin tehdä keltaisinkulmaisista blokeista nurkkablokit: vaaleakeskustaisessa osuudessa keltakulmaiset blokit ovat kulmissa ja kirkaskeskustaisessa osuudessa samoin.


Myös musta-valko-vihreä-valkokulmaiset palat näyttävät hyppäävän esiin. Ne täytyy vielä järjestellä eri tavalla. Ne ovat kyllä kivat tuolla seassa. Kun saan järjestyksen mieleisekseni, tasaan blokit saman kokoisiksi keskenään ja ompelen pinnaksi. Sitten onkin torkkupeitteen tilkkupinta reunustusta vailla valmis! Hämmästyttävää!

Huomaan kuvista, että kirkaskeskustaiset blokit ovat paljon hauskemman näköiset kuin vaaleakeskustaiset! Onneksi tein niin moneen blokkiin kirkkaanpunaisen keskineliön.

Torkkupeitteen ompelemisen lisäksi ehdin eilen tehdä aika urakan puutarhassa: silppusin useamman pensaallisen verran risuja/oksia ja levitin hakkeen takaisin pensaiden alle. Pyykkiä puhdistui kaksi koneellista, ja ehdin tiskatakin. En sentään keskity ainoastaan tilkkutyöhön! (Vaikka mieleni kyllä tekisi.)

Tajusin edellisen postaukseni kommenteista, että tosiaan tilkkupintaa saa valmistumaan vieläkin nopeammin. ( ! ) Nämä pari astetta monimutkaisemmat blokit syntyvät nämäkin tosi nopeasti. Ison blokin neliöimällä saa mukavaa vaihtelua pintaan.

Kommentit

Poppy sanoi…
Näyttää kivalta, lopputulos on yllättävänkin rauhallinen! Taidanpa joskus kokeilla mallia jäännöspaloista...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.