vuoden tilkkutyöavaus.

Jipii! Vuoden ensimmäinen tilkkutyö on jo valmis! Tein vetoketjupussukan sillä erittäin yksinkertaisella menetelmällä, joka oli vielä puoli vuotta sitten minulle täysi arvoitus. Lisäsin mallin haastavuutta hieman tekemällä pussukkaan pohjan (ommellen kolmiot sivu- ja pohjasauman yli).

Aivan ensiksi etsin lyhyen vetoketjun, ja varastoista löytyi vaaleanpunainen, 13cm pitkä. Sitten menin kangasvarastoilleni. Hempeitä kukkakankaita ja raikastavia raitakankaita löytyi.


Leikkasin kokoamani tilkkupinnat vetoketjun kokonaismitan levyiseksi ja 15cm korkeiksi.

Vetoketjuun käytin jälleen Lisa Lamin The Bag Making Bible –kirjasta oppimaani juttua, eli ompelin vedinpään päät yhteen muutamalla käsinpistolla ennen vetoketjun kiinnittämistä.


Tässä siis se kolmio, jonka ompeleminen muodostaa pussukkaan pohjan. Maailman helpoin vetoketjupussukka on edelleen aivan helppo tehdä, vaikka ompelee pohjan näin.


Ja koska päälli- ja vuorikappale ommellaan kahdesta palasta, kolmiot on helppo saada tasaisiksi, kun sekä sivussa että pohjassa on sauma, jotka voi asettaa kohdakkain.

Tytär antoi pussukalle nimen ”Ruusutarha”.


Vetoketjun vetimeen ompelin vielä kankaisen lenksun ruudullisesta vintage-kankaasta. Kangas on ainakin 50-luvulta, ellei sitten vieläkin vanhempaa.

Toisella puolella on kukkiva ruusu, toisella nuppuja:


Harmittelen vain yhtä asiaa: unohdin ommella pussukkaan Tilkunviilaaja-kangasmerkin! Voi minua! Ai niin, ja toistakin asiaa harmittelen, mutta vain vähän. Olisin voinut kaventaa sivusaumanvaroja vetoketjun kiinnityskohdissa, mutta kiirehdin ompelemaan vuorin kääntöaukkoa kiinni, ja sitten olikin jo liian myöhäistä.

Seuraava pussukkako?

”Jouduin” pari viikkoa ennen joulua käymään Eurokankaassa ostamassa tylliä Tyttären joulunäytelmän puvustusprojektiin (keijukaisen tyllihametta varten). Kuinka ollakaan, silmiin sattui muutakin. Aika paljon muutakin, mutta onneksi hillitsin itseni ja ostin ainoastaan yhden jutun eli kimaltavaa vaaleanpunaista kangasta. Muistin, miten hieno kimaltavasta turkoosista pussukasta tuli.

Näistä kankaista lähden kokoamaan pinkkiä kimaltavaa vetoketjupussukkaa. Ehkä seuraavaksi?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.