tilkkulasinaluset – blogiarvonta/giveaway jatkuu

Kissatauluaiheiset lasinaluset olivat mielestäni olleet riittävän kauan aikaa täyden keskeneräisyyden vaiheessa, joten otin ne esiin ja valmistin eilen illalla tikkausta vailla valmiiksi:


Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa silitettävää vanua. Arvelin, että silittämällä kiinnitetty vanu pysyisi itsekseen paikallaan kappaleen kääntämisen ajan, jolloin nuppineulojen pistelyn voisi unohtaa. Hiukan kyllä epäilytti, mutta tartuin päättäväisesti toimeen.

Kun olin ommellut lasinaluset oikeat puolet vastakkain yhteen (kääntöaukon muistaen), mittasin sisämitan, leikkasin silitettävästä vanusta sopivat neliöt ja silitin vanut kiinni lasinalusten taustakankaaseen. Käytin aika kuumaa rautaa ja välissä silityskangasta. Vanu näytti jäävän kankaaseen kiinni ihan hyvin.

Edelleen hieman epäillen ryhdyin kääntämään kappaleita oikeat puolet ulospäin.

Kyllä hälvenivät epäilykset!

Vanu pysyi moitteettomasti paikallaan ja lisäksi reunat oli paljon helpompi saada suoriksi ja teräviksi. Kääntöaukonkin sain sutjakasti siistiksi. Silitettävä vanu on tästedes vakioratkaisuni tilkkulasinalusien välikerrokseksi! (Nyt harmittelen, että ostin sitä vain metrin – mutta enhän sitä ostaessani tiennyt, miten oivallinen aine se on!)

Blogiarvonta jatkuu 9.11.2010 asti!

Jos haluat osallistua Tilkunviilaajan 1-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämääni blogiarvontaan (voittona Hauhau-vetoketjupussukka, jossa sisällä vielä nippu kivoja kankaita), jätä kommentti eiliseen postaukseeni. Huom, ei tähän postaukseeni vaan eiliseen! Anna kommentissa ideoita siihen, mitä joulukankaista voisi ommella täksi jouluksi. Muista antaa jonkinlainen vinkki yhteydenottoon siinä iloisessa tapauksessa, että voitat!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.