taiteellisen tilkkulaukun paluu.

Koskapa kesäinen Ilona-tilkkulaukku on valmis, taiteellisen tilkkulaukun aihio pääsi taas ompelupöydälle eilen. Laukun päällinen on koottuna ja muotoiltuna:


Löysin myös vuori- ja sankakankaan:


Vuorikankaana käytän samaa pallollisehtavaa kangasta, jota käytin "Näen violettia" -seinävaatteen taustakankaana. Sangoiksi ajattelin ensin jotain laukun kappaleissa käyttämääni kangasta, mutta päädyin sitten toisenlaiseen, vielä värikkäämpään vaihtoehtoon.

Laukku jäi tähän vaiheeseen, koska seuraava vaihe olisi ollut tukikankaiden silittäminen sankakappaleiden taustalle. Tuntui liian vaativalta.

Vihreäpohjainen tilkkukukkakuponki

Olen jo päättänyt, että vihreäpohjaisesta tilkkukukkakupongista tulee lopulta tyynynpäällinen. Siksi halusin tällä kertaa tehdä koristetikkaukset niin, että tikkausvanun lisäksi mukana on vielä taustakangaskin. Valitsin taustalle hyvin ohuen kankaan, jonka entinen elämä on vietetty pussilakanana.

Koristetikkauksia on vain yhdet suunnilleen kukan ympäri:


Tässä valmiiksi tikattu tilkkukukkakuponki:


Lähden todennäköisimmin kasvattamaan tilkkupintaa hirsimökkitekniikalla, mutta epäsäännöllisen levyisillä kaitaleilla. Silloin ei varmaan samalla tavalla haittaa, vaikka tuo tummanvihreä taustakangas on epätasaisen muotoinen.

Kommentit

vekki sanoi…
Aívan ihania töitä sinulla täällä. Löysin sivusi Marlen kautta ja kiva kun löysin, tosi kauniita töitä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.