Friday, 25 June 2010

kissat-tilkkulaukku valmis.

On juhannusaatto, mutta nousin aikaisemmin kuin piti, että saan Kissat-tilkkulaukun valmiiksi ennen kuin pitää toden teolla aloittaa juhannuksen vietto (siis muualla kuin ompelu- tai tietokoneen äärellä).

Kas tässä:


Tässä versiossa on hauskaa se, että sanka näyttää melkein siltä, kun se olisi nahkaa. Laukussa on muutenkin jotenkin nahkaisen oloinen fiilis.

Jälkikirjoitus

Täytyy sanoa, että tilkkulaukkujen tehtailemisesta meni ilo, kun luin näistä tekijänoikeusloukkaussyytöksistä. Vaikka olen melko tuore bloggaaja, ymmärrän kuitenkin, ettei täällä kannata ruveta riitelemään, joten tein kuten minua vaadittiin.

Teille suomea ymmärtäville sanon vielä, että todellisuudessa ideoita ei voi tekijänsuojata, eli on ihan ok tehdä toisinto jonkun julkaisemasta työstä. (Mutta ei pidä väittää, että olisi itse keksinyt, ellei ole.)

Minun lyhyen tutkimukseni perusteella ei myöskään voi tekijänsuojata työselostusta, ellei siihen sisälly ammattisalaisuuksia.

Koska kirjoittamani tilkkulaukun ohje oli kokonaan minun kirjoittamani ja omien kokemusteni mukaan laadittu, palautan sen jonkin ajan kuluttua näkyviin, mutta erilaisella tilkkupinnalla. Silloin siitä ei pitäisi kenenkään vetää hernettä nenään.

Olen miettinyt, millaisia versioita tästä hyväksi havaitsemastani perusmallista voisin tehdä, ja sainkin heti muutamia ideoita. Bloggaan niistä, kunhan saan niitä työn alle.

Mutta nyt lähden juhannustauolle! Hyvää juhannusta! (Täällä sataa, voih sentään.)

3 comments:

Irma said...

Olin kovasti iloissani nähdessäni laukun ohjeen blogissasi ja sitten pahoillani kun olit ottanut sen pois. En myöskään nähnyt mitään väärää että ko.ohje oli blogissasasi, olithan sen itse kehitellyt etkä kopioinut, ja idean lähtökohtakin oli nähtävissä. Kiva jos laitat ohjeen uudelleen näkyviin:)
Mukavaa Juhannusta!

XUE said...

It is not easy to write down instructions for a bag manual so it must have taken you some time to prepare yours. I am sorry that you felt you had to put it away. It is really so difficult for anyone to be completely original nowadays since many patterns ave already been done & repeated unintentionally. Have a good weekend !

Anonymous said...

"Tekijänoikeus"-laukkuohje??? Onkohan taas menty tässäkin "oikeus"-asiassa liian pitkälle. Netissä eri puolilla maailmaa on kassiohjeita! Olisi kiba saada suomenkielellä ( ja kuvitettuna) ohje. En siis ole nähnyt poistettua osuutta, vaikka välillä pistäydynkin. Enkä tekijänoikeusintoilijan kommentteja. Joillekin ovat perussukastakin intoilleet, kun värivaihdot sattuneet samaan kohtaan... Aivan ihania laukkuja olet tehnyt, kiitos kuvauksista. T. leenaa

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails